Aikuisten pelimaailmat laajenevat

2000-luku on kokonaisuudessaan ollut melkoista ilotulitusta aikuisille. Kyseessä on siis muutos, joka alkoi jo 80-luvulla kotitietokoneista ja konsolipeleistä, ja joka on vain jatkunut ja kiihtynyt niistä päivistä nykyaikaan. Jos silloin 80-luvulla tietokonepelejä pelaavat ihmiset olivat nörttejä, niin nyt tietokonetta voivat pelata aivan kaikki, ikään katsomatta. Samalla peliautomaatit huoltoasemilla ja kaupoissa ovat totuttaneet suomalaiset kolikkopelaamiseen ja rahapeleihin, mikä pelaaminen on nyt sitten viime vuosina vähitellen siirtynyt nettiin.

Pelimaailmojen kehittyminen

Tekninen kehitys on luonnollisesti ollut molempien pelisuuntauksien kehityksen taustalla ja varsinkin se, että ensimmäinen tietokonepelejä pelannut sukupolvi on nyt itse siinä asemassa, missä he ovat niitä ”vanhuksia”, ja näin luonnollisen ikääntymisen kautta pelaaminen on levinnyt kaikkiin ikäryhmiin.

Entä sitten se toinen suuntaus eli rahapelit? Me suomalaiset olemme nähneet rahapelejä julkisilla paikoilla jo lähes sata vuotta, ja suhtautumisemme pelaamiseen on sinä aikana muuttunut entistä positiivisemmaksi, vaikka samalla tiedostamme pelaamiseen liittyvät ongelmat. Koko Euroopan ja muidenkin maanosien rahapelaamisen uutisia käsitellään Kasino ilman lisenssiä ivustolla, kertoen mitä missäkin tapahtuu juuri nyt. Sivustolta selviää mm. sellainen fakta, että Suomi on nykyään EU:n ainoa maa, mistä löytyy rahapelimonopoli – muissa maissa ollaan jo siirrytty rahapelien hallinnassa lisenssien maailmaan.

Entä sitten tämä mobiilius? Se on tullut arkiseen elämäämme ylitsevuotavana tulvana ja siinä missä ennen mukana ollut laite oli pääasiassa puhelin, on se nykyään jo kaikkea muuta. Se on nykyään myös yksi yleisimmistä pelivälineistä sekä televisionkatsomisväline! Älypuhelin on vallannut elämämme.

Kaikille jotakin

Koska pelaaminen on hyväksyttyä lapsista vanhuksiin, tarkoittaa se, että itse pelitarjonta on laajentunut valtavasti. Jokaiselle ikäryhmälle löytyy pelit niin tietokoneiden maailmasta kuin mobiilipeleistä, ja tarjolla on tuhansia pelejä pelattavaksi täysin maksutta. Jopa nämä netin rahapeliautomaatit ovat pelattavissa täysin ilmaisina, leikkirahalla. Jos siis on tilanne, että tykkää pelata näitä automaattipelejä, voi ihan hyvin ajankulukseen ja omaksi viihteekseen pelailla niitä pelisivustoilla niin paljon kuin haluaa leikkirahalla. Et voi pelata markettien automaatteja leikkirahalla, niissä pitää aina pelata oikealla rahalla.

Yhtenä trendinä on myös ns. gamification eli ilmaiskierroksia ilman talletusta mikä tarkoittaa sitä, että yritykset keksivät asiakkailleen pelinomaisia tehtäviä. Asiakkaat sitten keräävät näistä pelimäisistä tapahtumista tai tehtävistä pisteitä ja voivat saada rahanarvoisia etuja sitten ostoksistaan. Pelien maailma on siis tullut jopa aivan tavalliseen ruokakauppaketjuun.

Automaattipelejä tuli vuosien varrella vähitellen lähes joka kauppaan Suomessa, siten että parhaimmillaan niitä ehti olla lähes 22 000 pelikonetta ympäri Suomen maan. Nyt 2019 – 2020 pelejä on kuitenkin vähennetty ja siirryttäessä kohta vuoteen 2021, on pelien määrä noin 13 000 pelin paikkeilla. Mistä tämä johtuu? Muutos johtuu samasta syystä, kuin mistä syystä pelit ovat kadonneet kauppojen hyllyiltä ja videovuokraamat katukuvasta – palvelut ovat siirtyneet pilvipalveluiksi, nettipalveluiksi. Elokuvat ovat saatavilla 24/7 suoratoistopalveluiden kautta huomattavasti edullisemmin kuin mitä elokuvien vuokraaminen aikoinaan maksoi, ja rahapelit ovat siirtyneet nettiin, koska siellä voidaan pelata koska tahansa tarvitsematta lähteä minnekään varsinaisesti pelaamaan. Lisäksi nettipelit tarjoavat mahdollisuuden voittaa miljoonia kauppojen satasten sijasta – ja samalla panostuksella!

Nettisivustot, jotka tuottavat näitä pelejä ovat ns. nettikasinoita, ja niiden ainoa tehtävä on tuottaa pelaajille koko ajan uudistuvia pelimahdollisuuksia. Tarjolla on jo nyt keskimäärin tuhatkunta eri peliä per nettikasino, joten peleissä on mistä valita. Ja uusinta uutta ovat livekasinopelit, jotka naapurimaan valtionyhtiö Svenska Spel otti myös pelivalikoimaansa eikä varmasti ole enää kauaa, kuin Suomenkin monopoli ottaa nämä pelit valikoimiinsa, vaikkakin Tampereelle on tulossa Suomen toinen kivijalkakasino. Kaikki kasinopelien ystävät eivät kuitenkaan halua matkustaa Tampereelle tai Helsinkiin, vaan tulevat jatkossakin pelaamaan näitä uusia livekasinopelejä jonkin toimittajan sivustolla, aivan varmasti. Oletko sinä jo kokeillut, minkälaista on pelata vaikka rulettia suoratoistoyhteydellä todelliselle rulettipöydälle omalta tietokoneelta tai omalta älypuhelimelta?