Näin luot CS:GO-aiheisen peliblogin

CS:GO on nykyään yksi maailman suosituimmista videopeleistä. Esimerkiksi Tukholman suurinta CS:GO turnausta seurasi satoja tuhansia ihmisiä. Kyseessä on siis kuuma aihe myös blogirintamalla, ja monet pelistä kiinnostuneet tykkäävät lukea aiheeseen liittyviä blogipostauksia. Mitä kannattaa ottaa huomioon, jos haluaa luoda CS:GO-aiheisen blogin?

1.Valitse sopiva hostingpalvelu

Jos olet siis päättänyt luoda CS:GO-aiheisen blogin, on hyvä idea kiinnittää huomiota sopivan hostingpalvelun valintaan. Nykyään hostingpalveluita löytyy jokaisen kirjoittajan tarpeisiin. Oleellista on kuitenkin se, että hostingpalvelu mahdollistaa blogin kustomoinnin ja hallitsemisen täysin itsenäisesti. Ilmaisilla blogisivustoilla on yleensä mainoksia, joista ei edes saa sivustolleen mainostuloja. Muutenkin ilmaisen blogin ulkoasu on yleensä paljon yksinkertaisempi ja tylsempi kuin hostingpalvelun avulla suunniteltu blogi.

Kaikkien hostingpalveluiden kautta ei pysty kuitenkaan luomaan blogia, joten on ensinnäkin hyvä tarkistaa, että palvelun valikoimissa on blogialustoja. Aloittelevalle kirjoittajalle hyvä blogialusta on WordPress.org, joka tekee yhteistyötä monien hostingpalveluiden kanssa. Esimerkiksi Bluehost, Hostgator ja GoDaddy ovat suosittuja WordPress-bloggarien keskuudessa. Bluehostilla on erikseen myös joukko asiantuntijoita, jotka auttavat aloittelevaa bloggaajaa pääsemään alkuun WordPressin kanssa.

Hostingpalvelussa varsinkin hinta-laatusuhteella on paljon väliä. Onneksi monet hostingpalvelut tarjoavat halpoja vaihtoehtoja myös bloggaajille.

2.Valitse blogillesi tarkempi CS:GO-teema

Nykyään ei enää välttämättä riitä, että luo CS:GO-teemaisen blogin, vaan voi olla parempi löytää vieläkin tarkempi fokus blogilleen. Peliaiheisia blogeja on nykyään sen verran paljon, että erottuakseen joukosta voi olla hyvä idea keskittyä tiettyihin CS:GO-pelin ominaisuuksiin. Jos tykkää kirjoittaa peliarvosteluja, voi arvioida pelin uusien ominaisuuksien toimivuutta.

Toisaalta esimerkiksi CSGO skins voisi myös olla hyvin toivottu aihe. Ne ovat siis erilaisia tyyliominaisuuksia, joiden avulla voi muuttaa aseidensa ulkoasua ja –muotoa. Vuosien varrella erilaisia CS:GO-skinejä on tullut jatkuvasti lisää ja tällä hetkellä niiden avulla jopa tienataan rahaa. Jos aihe on tuttu ja se kiinnostaa, ei ole todellakaan huono idea luoda aiheeseen liittyvää blogia.

3.Valitse blogillesi nimi ja suunnittele blogiin peliteemainen ulkoasu

Kun on löytänyt sopivan hostingpalvelun ja tarkemman teeman, on aika siirtyä itse peliblogin suunnitteluun. Varsinkin bloginimen valintaan kannattaa käyttää aikaa, sillä sen vaihtaminen voi myöhemmin olla hieman hankalaa. Kun kyseessä on CS:GO-teemainen blogi, pitää pelin jotenkin ilmetä blogin nimestä. Tämä ei tarkoita, että nimessä pitäisi olla “CS:GO”-kirjainyhdistelmä, vaan jotain peliin liittyvää. Nimi voi esimerkiksi liittyä pelin terroristit ja poliisit –kokoonpanoon tai esimerkiksi aseiden nimiin. Jos blogi käsittelee CS:GO skinejä, on tämän oltava mukana myös blogin nimessä.

Kun blogilla on aiheeseen sopiva ja uniikki nimi, on kiinnitettävä huomiota blogin ulkoasun suunnitteluun. Varsinkin WordPress.org on hyvin monipuolinen ja alustalta löytyy monenlaisia blogiteemoja. Teeman värejä ja ulkoasua pystyy itse kustomoimaan. Yleensä peliblogin ovat ulkoasultaan tummanpuhuvia ja yksinkertaisia. Jos kyseessä on taistelupeliin liittyvä blogi, olisi hieman erikoista, jos blogin ulkoasu olisi kovin hempeä. Toki ulkoasun suunnittelussa saa ja pitääkin käyttää luovuutta. Tärkeintä on, että blogi on näyttää ammattimaiselta ja tarpeeksi yksinkertaiselta.

4.Mieti blogiaiheita jo etukäteen

Kun luo CS:GO-aiheisen blogin, voi olla hyvä idea miettiä jo etukäteen, mistä tarkalleen haluaa kirjoittaa. Esimerkiksi CS:GO-pelin strategioista kertovassa blogissa on hyvä tuoda esille erilaisia näkökulmia. Tällaisen blogin sisältöön voi saada inspiraatiota vaikkapa e-urheilusta. CS:GO skins –blogissa taas voi olla hyvä idea jakaa eri aseiden skinit eri kategorioihin. Näin on helpompi löytää hakemiaan blogipostauksia.

Yhteenveto

CS:GO-aiheisen blogin suunnittelussa on siis monia vaiheita. Jos haluaa siis menestyä pelibloggaajana, on kiinnitettävä huomiota siihen, miten blogin tarkalleen suunnittelee.