Suomen TV- ja mainoslait ja niiden uudistukset

Suomessa on paljon erilaisia lakeja. TV ja erilaiset mainokset ja niihin liittyvät lait eivät tämän asian suhteen ole poikkeus. Mainoksia ja niiden sisältöä säädellään monilla tavoin. Syitä tälle ovat esimerkiksi kuluttajansuojelu, sekä lastensuojelu. Laki osoittaa esimerkiksi, että mainoksen täytyy olla tunnistettava ja että mainoksia ei saa piilottaa muuhun viestintään. Tämä periaatteessa tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kuluttajan täytyy tietää, onko jokin TV:ssä näytettävä asia mainos vai ei. Näin voidaan välttää mainontaa, joka on huonoa yhteiskunnalle ja sen moraaliselle toiminnalle.

Lain mukaan mainoksia ei myöskään saa piilottaa esimerkiksi TV-sarjoihin ilman, että mainostaja voidaan tunnistaa. Näin voidaan välttää piilomainontaa.

Tunnistettavuus

Yksi mainoslain tärkeimmistä huomioitavista asioista on se, että mainosten täytyy olla tunnistettavissa. Lain mukaan siis esimerkiksi TV:ssä näytettävän mainoksen täytyy olla helposti tunnistettavissa mainokseksi, ilman tarkempaa tutustumista kuluttajan puolelta. Näin yritetään esimerkiksi välttää sitä, että kuluttaja luulisi mainoksen kuuluvan johonkin TV-sarjaan, jota kanavalla samaan aikaan näytetään. Tämä voisi johtaa ostopäätöksiin, jotka ovat johtuneet mainonnasta, joka on harhaan johtavaa. Tämän lisäksi mainosta ei saa esittää esimerkiksi siten, että se muistuttaisi jonkinlaista laskua, joka kuluttajan täytyisi mainoksen mukaan maksaa.

Yksi tärkeimmistä periaatteista mainoslaissa on se, että mainos on ymmärrettävä jonkinlaiseksi tarjoukseksi ja kuluttajan täytyy helposti pystyä huomaamaan, että kyseessä on mainos. Kuluttajan täytyy haluta reagoida mainokseen ainoastaan jos hän on luonnollisesti kiinnostunut mainostettavasta tuotteesta.

Haluatko tietää mainosten mielenkiintoisesta historiasta, joka on alkanut erittäin kauan sitten? Mainoksia on ollut eri muodoissa jo hyvinkin kauan ja niitä on esitetty jo kauan ennen esimerkiksi television yleistymistä kodeissa. Voit myös tutkia mainosten psykologiaa, sekä niiden visuaalisia muutoksia vuosien aikana. Jos siis olet kiinnostunut mainoksista ja haluat tuntea aihetta enemmän.

Tarkoituksesta myydä tuote kuluttajalle täytyy kertoa

Mainoslain mukaan myyntitarkoituksesta täytyy kertoa kuluttajalle. Tämä koskee esimerkiksi puhelinmyyntiä, jonka yhteydessä myyjän täytyy soittaessaan kuluttajalle kertoa jo heti puhelun alussa, että kyseessä on myyntipuhelu. Näin voidaan suojella kuluttajaa puhelinmyynniltä, joka on epäluotettavaa ja moraalitonta. Tämän lisäksi lain mukaan puhelinmyyjät eivät saa myydä tuotteita esimerkiksi lahjoina tai erityisinä etuina.

Myös myyminen esimerkiksi sillä periaatteella, että tuote liittyy jonkinlaiseen tutkimukseen on täysin kiellettyä. Näin kuluttajia voidaan siis suojella puhelinmyynniltä joka on epämääräistä ja moraalisten standardien ulkopuolista. Toki, valitettavasti Suomessakin on puhelinmyyjiä, jotka rikkovat sääntöjä. Tämän vuoksi myös kuluttajien täytyy pysyä tarkkana, jos he vastaavat myyntipuheluihin.

Oletko kiinnostunut Suomen parhaista kasinoista, jotka tarjoavat tasokkaita kolikkopelejä kaikenlaisille pelaajille? Haluatko myös pelata valitsemiasi pelejä Klarnan avulla? Onneksi internetistä löytyy sivusto joka on listannut Suomen parhaat kasinot, sekä yleisiä tietoja niistä. Näihin tietoihin kuuluu esimerkiksi kasinoiden pelit, niiden tarjoamat bonukset, sekä esimerkiksi maksutavat. Voit myös lukea käyttäjien kirjoittamia arvosteluja kasinosta. Näin voit tehdä harkitun päätöksen siitä, haluatko alkaa kasinon käyttäjäksi. Löydät onneksi myös tietoa siitä, hyväksyykö kasino Klarnan maksutapana. Suomen parhaat klarna kasinot löydät täältä.

Lapset ja mainonta

Lapset ovat mainoslaissa erittäin tärkeitä suojelun kohteita. Kuluttajansuojalaissa alle 18-vuotiaita lapsia pidetään jopa erityisasemassa, jotta heitä voidaan suojella juurikin esimerkiksi mainonnalta, joka yrittää käyttää heitä hyväksi. Suurimmat syyt näille lakisäädöksille ovat täysin psykologisia. Tutkimus osoittaa, että alle 18-vuotiaat lapset ovat selvästi aikuisia helpommin huijattavissa juurikin esimerkiksi mainonnan avulla. Tämä johtuu alle 18-vuotiaiden aivojen kehitystasosta, joka ei vielä keskimäärin ole yltänyt täyteen kapasiteettiin, jota aikuisilta odotetaan.

Toki, myös muut tekijät vaikuttavat säädöksiin, joita alle 18-vuotiaisiin kohdistuvaan mainontaan asetetaan. Nämä voivat riippua suuresti esimerkiksi siitä, minkä kanavan kautta mainokset päätyvät alle 18-vuotiaille. Toinen tekijä on esimerkiksi se, ovatko mainokset suoraan suunnattuja alle 18-vuotiaiden ikäryhmälle. Tämän kaiken lisäksi mainoksissa esiintyvät lapset eivät saa kehottaa lapsia hankkimaan tuotteita. Myös lapsille suunnatuissa TV-ohjelmissa mainoksia saa esittää ainoastaan, jos ohjelma kestää yli puoli tuntia.

Haluatko löytää lisää tietoa Suomen lainsäädännöstä mainonnan suhteen? Onneksi tarjolla on kattava portaali, josta löydät tarkkaa tietoa Suomen laista ja toki myös mainoslaista. Sivustoa kutsutaan nimellä Finlex.